Tuttavapiirini vähän aikaa sitten liittyi Jussi Pöyröö, talon isäntä ja rehti pohojalaanen miäs. Tämä sarjakuvahahmo jotenkin viehätti omaa pohjalaista mieltäni, joten lähdin vähän miettimään Jussin ja meidän muiden pohjalaisten olemusta. (http://www.poyroot.fi/)
Samuli Paulaharju vuonna 1949 ilmestyneessä kirjassaan ”Härmän aukeilla” käyttää luvun Kummajaasia mottona lausahdusta ”Kun oikeen tarkasti kattoo niin ei pöyröjä ooliskaa”. Kuitenkin hän samassa luvussa kertoo vuoripeukoista, kööpeleistä, kummajaasista, keijuista, vuorenukoista, vanhoista kööpeleistä, männinkäisistä, pöyrööstä ja aavehista. Myös haltijoista hän kertoo. Kaikki ne olivat mitä eriskummallista joukkoa. Niiden asunto oli usein synkässä korvessa tai vaikeapääsyisessä kivikossa. Toiset pitivät kamalaa rymyä, toiset toivat naapuristoonsa jopa vaurautta, kun niiden kanssa osattiin oikein elellä. He olivat monenlaista, poikkeavaa sakkia.
Netissä Urbaani sanakarja kertoo, että Pohjanmaalla sanotaan tyhmää, yksinkertaista tai muuten vaan sanojan mielestä väärin tekevää ihmistä pöyrööksi. Samoin internetissä oleva Kurikka-Suomi –sanakirja määrittelee pöyröön seuraavasti: ”tyhmä, nimeen liittyy syrjäisellä seudulla asuminen, mahdollisesti myös kummitus.” Omassa mielessäni pöyrööllä on lähinnä kaksi erilaista sisältöä. Ensinnäkin pöyröö voi merkitä kummajaista tai aavetta. Toisekseen voi merkitä aivan hassusti käyttäytyvää ihmistä.
Monenlaisia piirteitä näin on pöyröihin liitetty. Ehkä kuitenkin yksi piirre on joka voitaisiin kiteyttää kuvaamaan pöyröjä: ne ovat normaaleista ihmisistä jotenkin poikkeavia. Ne eivät ole aivan tavallisia ihmisiä. Ne käyttäytyvät omituisesti. Valtakunnallisesti katsottuna Jussi Pöyröönkin käytöksessä saattaa olla jotain omituista. Entä sitten me muut pohjalaiset?
Vanhastaan on eri perinteisten maakuntien ihmisiä kuvattu erilaisiksi, savolaiset ovat venkoilijoita, hämäläiset hitaita. Karjalaiset taas ovat vilkkaita, jotka itkevät ja nauravat yhtä aikaa. Pohjalaiset ovat tämän luokittelun mukaan jäyhiä, suorapuheisia ja ”komian luantoosia”. Pohjalaisuutta kuvaa hyvin Ilmari turjan romaanihenkilö ”Särkelä itte”. Olen mielessäni jo aikoja sitten hylännyt tällaisen luokittelun paikkansapitävyyden. Nyt Jussi sai kuitenkin minut miettimään asiaa uudelleen.
Voi kuinka Jussin uhoilu, suorasanaisuus, tietynlainen ylimielisyys ja oikeassa olemisen varmuus lämmittää mieltäni. Toisaalta Jussin olemuksesta kuultaa läpi myös tietynlainen saituus. Kieli on aitoa Etelä-Pohjanmaan sanastoa, joka on korvalle kuin runoa. Tiettyjen konservatiivisten arvojen kunnioitus myös sisältyy Jussin elämään. Kun Jussin esiintymistä katsotaan esimerkiksi pääkaupungin salongeista, näyttäähän se jotenkin poikkeavalta käytökseltä. Jotkut tosikot saattavat pitää Jussin käytöstä jopa pöyristyttävänä, mutta varmaan me pohjalaiset löydämme Jussista itsemme kanssa samoja piirteitä. Jussiin on hyvä samaistua ja sanoa: ”Justhin nuan”.
Enkä minä ole ainoa Jussista tykkäävä. Faneja on ilmoittautunut jo yli 1000. Ehkä Jussista tykkääjiä, jotka eivät ole ilmoittautuneet, on moninkertainen määrä. Olisiko vanhassa pohjalaisten luonteen kuvailussa edelleenkin perää. Ainakin me tykkäämme Jussista, jossa esiintyy juuri nuo pohjalaisuuteen liitetyt ominaisuudet. Ehkä me olemmekin juuri Jussin kaltaisia, vähän pöyröjä, omituisesti käyttäytyviä, mutta ollaan vaan. Me saamme olla pohjalaisia, saamme olla sitä aidosti, fiinistelemättä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti